Ota yhteyttä

Etusivu » Wirma » Ajankohtaista » Lappeenrannan Hiekkalinna houkutti säästä huolimatta

Lappeenrannan Hiekkalinna houkutti säästä huolimatta

Lappeenrannan matkailuvetonaulan eli Lappeenrannan linnoituksen kärkeen vuosittain kohoavan Hiekkalinnan 14. kesä sujui hyvin. Vaikka kesä oli kylmä ja sateinen, Hiekkalinnan kävijämääräarvio on noin 130 000 ihmistä. Viime kesänä vastaava arvio oli noin 100 000 kävijää. Myös vuokrausvälineiden myynti kasvoi 1,5-kertaiseksi.

– Heinäkuu oli erittäin hyvä kävijämäärältään ja laitelippujen myynti kasvoi. Bussi- ja ryhmämatkailijoiden osuus kasvoi tänä kesänä. Lisäksi Hiekkalinnalla vuokrattiin nyt neljättä kesää kajakkeja, kanootteja, SUP-lautoja ja pyöriä, mutta vasta tänä kesänä ihmiset tosissaan löysivät vuokrausvälineet, kertoo Lappeenrannan kaupungin matkailupäällikkö Mirka Rahman.

Kävijöistä suurin osa, noin 75 prosenttia tulee Suomesta ja ulkomailta noin 25 prosenttia. Ulkomaisten kävijöiden osuus on elokuussa noin puolet koko elokuun kävijämäärästä. Isoin osa ulkomaisista turisteista tulee Venäjältä ja seuraavaksi eniten heitä tulee Saksasta.

Hiekkalinnan kokonaismyynti oli samaa tasoa kuin viime vuonna. Niin ikään Hiekkalinnan veistokset kestivät tämän kesän huonoa säätä hyvin.

– Paljosta sateesta ja erittäin kovista tuulista huolimatta hiekkaveistokset kestivät yllättävän hyvin. Niitä korjattiin isommin vain kerran, kertoo Hiekkalinnan projektipäällikkö Kimmo Frosti.

Matkailupäällikkö Rahman iloitsee siitä, että Hiekkalinna vetää yhä kävijöitä ja sinne on onnistuttu vuosi vuodelta tuomaan uutta toimintaa.

– Tämän kesän vetonauloja olivat ehdottomasti vuokrausvälineet, trampoliini ja päiväpassit, joita myytiin aiempaa enemmän. Lisäksi Hiekkalinnan kesän 2017 teema oli tulevaisuus ja Suomi 200 vuotta. Näin osallistuimme Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoteen.

Uutta oli myös se, että tänä vuonna Lauritsalan ja Kimpisen alakoulujen oppilaat tekivät uutispätkiä tulevaisuudesta. Ne julkaistiin Hiekkalinnan nettisivuilla ja some-kanavissa, ja videot saivat mukavasti katsojia.

Hiekkalinnalla oli tänä vuonna uutuutena myös Lappeenranta Greenreality -nurkkaus, jossa esiteltiin lasten projektitöitä liittyen Lappeenrannan kaupungin kestävään kehitykseen.

Ensi vuonna Hiekkalinna uudistuu

Lappeenrannan kaupunki myös palkkasi kuluneena kesänä 21 nuorta kesätöihin Hiekkalinnaan. He olivat varsin tyytyväisiä työkokemukseensa ja karttuneeseen kielitaitoonsa.

– Moni nuorista haluaisi tulla Hiekkalinnalle töihin uudestaankin. Erityisesti he pitivät työn monipuolisuudesta. Kielitaitoiset nuoret opastivat turisteja, myivät laitelippuja ja valvoivat laitteita. Ennen kaikkea heidän positiivinen asenteensa näkyi asiakkaillekin päin, Rahman kehuu.

Nyt Lappeenrannan kaupunki alkaa pohtia, miten Hiekkalinnaa uudistetaan ensi kesää varten. Monet kävijätkin ovat jo toivoneet konseptin uudistamista.

– Palautteen perusteella alueelle kaivattaisiin lisää linnamaisuutta. Haluamme saada Hiekkalinnalle myös lisää toimintaa ja aiomme kehittää alueen palveluja yritysten kanssa.

Kaupunki miettii kumppaneiden kanssa myös ylipäätään Sataman ympäristön kehittämistä.

– Jos ja kun Lappeenrantaan halutaan lisää matkailijoita muualta Suomesta ja ulkomailta, niin meidän pitäisi pystyä saamaan Lappeenrantaan ja sen Satamaan lisää toimintaa ja tapahtumia vuoden ympäri.

Lappeenrannalla on kaupungin tulevaan strategiaan liittyen matkailun strateginen erillisohjelma työn alla. Sen myötä kaupunki panostaa matkailuun lisää ja tiivistää yhteistyötä matkailuyritysten ja erilaisten tapahtumatoimijoiden kanssa.

– Tätä varten meillä on uudistettu ja tiiviimpää keskinäistä yhteistyötä tekevä matkailu- ja tapahtumatiimi. Sillä tiimillä alamme nyt pohtia Hiekkalinnankin ensi kesää, Rahman painottaa.

Lisätietoja:

Mirka Rahman, Lappeenrannan kaupunki, p. 040 849 9161, mirka.rahman@lappeenranta.fi
Kimmo Frosti, p. 050 321 8833, kimmo@frostiart.fi