Kun Katja Kursulle tuli tilaisuus palata Etelä-Karjalaan, hänen ei tarvinnut kauan miettiä asiaa

KATJA KURSU  muutti Lappeenrantaan heinäkuun lopussa ja on siis tuore lappeenrantalainen ja tavallaan paluumuuttaja. Hän aloitti Työlle tekijänsä -hankkeen vetäjänä Wirma yrityspalveluissa muutama viikko sitten.

Kursulla on kokemusta sekä yksityisistä että julkisista organisaatioista ja työ kaupungin palveluksessa tuntui heti omalle.

- Hankkeen tavoitteena on luoda paikallisille työmarkkinoille oma alustansa, aktivoida yritykset tuomaan esille työpaikkoja ja houkuttelemaan potentiaalisia paluumuuttajia asukkaaksi maakuntaan, Kursu selittää.

- Oli helppo samaistua hankkeeseen, koska tavoitteet ja haasteet ovat niin lähellä omiani.

Kursu on työskennellyt erilaisissa matkailun, kansainvälisten asioiden, projektihallinnon ja työvoimapalveluiden tehtävissä.

- Suomi on tullut tutuksi, sillä työni ovat sijainneet Etelä-Suomen lisäksi myös Lapissa sekä Varsinais-Suomessa, hän kertoo.

LAPPEENRANNAN kaupungin vihreä ja pirteä imago herätti Kursun kiinnostuksen, kun työpaikka tuli auki. Hän odottaa mielenkiintoisia tehtäviä ja kohtaamisia mainioissa puitteissa.  
- Haluan perehtyä uusiin osa-alueisiin ja kehittää nykyistä osaamistani sekä tutustua maakunnan yritys- ja toimijaverkostoon, hän suunnittelee.

- Mutta ennen kaikkea odotan, että hankkeen tavoitteet täyttyvät ja saamme paluumuuttajia, uusia asukkaita ja osaajia tänne Etelä-Karjalaan.

KOSKA YSTÄVÄT ja liikunta ovat Kursulle tärkeitä henkireikiä työn lomassa, hän iloitsee Lappeenrannan monipuolisista liikuntamahdollisuuksista.

- Uudeksi harrastukseksi olen miettinyt soutua. Se on ihana liikuntamuoto koko keholle Saimaan kauniissa maisemissa.

Monessa liemessä keitetty osaaja kertoo, että sinnikkyyttä ja innokkuutta löytyy.

- Olen myös hyvä kuuntelemaan ja keskustelemaan, uskon että pärjään omana itseäni uudessa työympäristössä.

Katja Kursu, Wirma yrityspalvelut, Työlle tekijänsä -hanke