Metalreality Networkin kuulumiset

Metalreality Network on Etelä-Karjalassa vuonna 2020 toimintaansa aloittanut yrityslähtöinen yhteistyöverkosto. Verkosto keskittyy pääasiassa metalliteollisuuden toimialaan, mutta se on avoin myös toimialan ulkopuolisille toimijoille.

Verkostopalaverin tunnelmat

Torstaina 25.3.2021 Metalreality Networkin nykyiset jäsenet ja uudet kiinnostuneet yritykset tapasivat virtuaalisessa Verkostopalaverissa 2/2021 Teamsin välityksellä. Mukana oli 17 osallistujaa, joista yli puolet uusia. Puolitoista tuntia kestäneen tilaisuuden aiheina olivat henkilövuokraus yritysten välillä, yritysten koulutustarpeet ja työkalut niistä ilmoittamiseen, sopimuspohjat henkilövuokraukseen ja alihankintaan, metallien 3D-tulostus sekä yhteiskehittämisohjelma suuryritysten kanssa. Tilaisuuden lopuksi keskusteltiin mm. metallialan osaajien saatavuudesta. Verkostopalaverit järjestetään noin kahden kuukauden välein.

Verkostoa perustamassa ollut Outi Pikkusilta Jotex Works Oy:stä kommentoi verkostokokousta näin:

”Oli tosi hyvä, että saatiin tapaamiseen uusia yrityksiä mukaan. Tilaisuuden aluksi olisin tosin kaivannut enemmän taustoitusta sille, mikä oli verkostolle toteutettujen työkalujen taustalla, koska paikalla on ollut näinkin paljon uusia osallistujia, jotka kuulivat asiasta ensimmäistä kertaa.”

Outin mukaan, koulutusasioissa voitaisiin miettiä esim. yritysten jatkuvasti tarvitsemien tulityö-, työturvallisuus ja ensiapukoulutusten kilpailuttamista yhdessä. Myös tietoa yritysten kehittämiseen ja koulutukseen saatavana olevasta julkisesta rahoituksesta voisi koota yhteen ja esittää verkoston yrityksille. Varsinkaan pk-yrityksillä ei ole mahdollisuutta selvitellä kaikkia mahdollisia rahoitusvaihtoehtoja, joten infopaketti tulisi tarpeeseen.

Verkoston toinen perustajäsen Tommi Matikainen ITA Nordic Oy:stä kommentoi verkostokokousta näin:

”Tilaisuus oli luonteeltaan tietoisku -tyylinen luento, jossa oli kiinnostavat teemat. Tämä on hyvä tapa kertoa yrityksille asioista.”

”Myöhemmin, kun saadaan mukaan lisää yrityksiä, voidaan alkaa tutustumaan toisiin alueen yrityksiin esim. virtuaalisten yritysesittelyiden avulla. Esimerkiksi yhden virtuaalikokouksen aikana 4-5 yritystä voisi vuorollaan kertoa lyhyesti yrityksestään ja mitä tuotteita ja palveluita yritys tarjoaa.”

Verkostopalaverissa esitetyn, yritysten keskinäiseen henkilövuokraukseen tarkoitetun, Osaajapooli -työkalun käytöllä on Etelä-Karjalan yritysten keskuudessa potentiaalista käyttäjäkuntaa.

”Etelä-Karjalassa on paljon projektitoimituksia tekeviä yrityksiä, joissa työvoimatarve voi vaihdella suurestikin projektikohtaisesti. Näille yrityksille Osaajapoolista voi olla hyötyä.” – Tommi kertoo.

Nykyisellä Osaajapooli -työkalulla on tarkoitus kerätä konkreettista näyttöä työvoimavuokrauksen todellisesta tarpeesta maakunnassa. Jos työkalun käyttö on vilkasta ja henkilövuokrauksen tarve sitä kautta on todellinen, seuraavana vaiheena voi olla työkalun jalostaminen.

”Resurssien jakaminen on iso juttu, jos se saadaan toimimaan” – pohtii Tommi Matikainen.

Hän yllättyi positiivisesti lukuisten uusien kiinnostuneiden yritysten osallistumisesta verkostotapaamiseen.

Kutsu verkostopalaveriin oli lähetetty sähköpostitse sekä nykyiselle jäsenille että myös noin 50:een Etelä-Karjalassa toimivaan kone- ja metallituoteteollisuuden alan yritykseen, joista 18 on myöhemmin tavoiteltu puhelimitse. Yhteensä tapahtumaan oli ilmoittautunut 16 uutta osallistujaa, joista 9 pääsivät tilaisuuteen.

Jäseneksi verkostoon?

Metalreality Networkin uusien jäsenyritysten haku on nyt auki ja uudet jäsenet ovat tervetulleita.

Nykyiset jäsenedut:

  • Henkilövuokrauksen ja alihankinnan sopimuspohjat jäsenyrityksen käyttöön
  • Pääsy verkoston Teams- työtilaan
  • kiinnostuneille jäsenille pääsy Osaajapooliin ja Koulutuspooliin
  • yhteiskoulutukset kiinnostuneille
  • yhteisrekrytoinnit kiinnostuneille
  • yritysprofiili verkoston tulevalle nettisivulle
  • jäsenyys on ilmainen

Kysy lisätietoa verkostosta ja jäsenyydestä!

Boris Karandassov, projektipäällikkö,

Lappeenrannan kaupungin Wirma yrityspalvelut

puh. 040 612 9131

boris.karandassov@lappeenranta.fi

Mikä on Metalreality Network?

Yrityksille tekijöitä ja osaajille töitä. Eteläkarjalainen metalliosaaminen tunnetuksi. Osaamista ja toimintaa kehittämällä lisää liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdessä luomme uuden metallitodellisuuden. Metalreality Network.

Verkostossa on nyt mukana 9 jäsenyritystä sekä Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy - KEHY, Saimaan ammattiopisto Sampo, LUT-yliopisto ja Kaakkois-Suomen TE-toimisto. Wirma yrityspalvelut (Lappeenrannan kaupunki) toimii verkoston palveluoperaattorina vuosina 2020-2022 Metalliverkostosta elinvoimaa –hankkeen kautta, joka on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta, ja sitä rahoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus.

Lue lisää Metalreality Networkista: https://www.wirma.fi/yritysverkostot/metalreality-network

EU:n Maaseuturahaston logo, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen logo, Maaseutuverkoston logo

Tilaa uutiskirje

Vinkkaamme Wirman kuukausittain ilmestyvässä uutiskirjeessä Lappeenrannan seudun hyödyllisistä koulutuksista, tapahtumista ja muista ajankohtaisista teemoista.

Tutustu Lappeenrannan kaupungin Wirma yrityspalveluiden tieto- ja rekisteriselosteeseen tästä ja evästekäytäntöihin tästä.