Ota yhteyttä

Etusivu » Blogit » Olenko kehitysmaassa asuva ekorikollinen?

Olenko kehitysmaassa asuva ekorikollinen?  

Kirjoittanut Markus Lankinen

Lomailun aikana on myös aikaa lukea huviksi ja hyödyksi. Yksi kesäkirjastoni opuksista on tänä vuonna kansainvälisen energiaorganisaatio (iea, international energy agency) julkaisema World Energy Outlook 2013.    

Jo lukuelämyksen aikana hiki nousi muustakin kuin auringon lämmöstä: Kahden asteen maailman lämpenemisen muutosskenaariosta iea on selvästi luopumassa. Nykyiset ja suunnitteilla olevat energian käyttö-, tuotanto- ja säästötoimenpiteet eivät yksinkertaisesti riitä, että ympäristöllä on edes 50% mahdollisuus lämmetä vain kaksi astetta. Ympäristön ääri-ilmiöt siis lisääntyvät ja sopeutuminen näihin vie yhä suuremman osan ostovoimastamme.

Lappeenranta on ympäristöasioissa Suomen ja jopa maailman edelläkävijä. WWF:n myöntämä kunniakirja ei voi olla väärässä. Mutta kaupungin hienoista saavutuksista huolimatta - olenko minä kuitenkin ekoterroristi? Onko Suomi ja erityisesti Etelä-Karjala ja Saimaan alue sittenkin kehitysmaa? 

Vuonna 2035 asuu maailman kaupungeissa jo 1,7 miljardia ihmistä enemmän kuin tänä päivänä. Kaupungistuminen on hyvä asia – yli puolet maapallon väestöstä ei voi olla väärässä… Kaupunkirakentamisen tulevat investoinnit pitävät maailman talousrattaat pyörimässä. Ympäristön kannalta on myös hyvä, kun kaupunkirakenne tarjoaa mahdollisuuden asumisen, liikkumisen ja harrastamisen ekotehokkuuden nostoon. 

Cityihmisistä tulee kuitenkin kuluttajia ja erilaisten teknisten laitteiden omistajia. Tuloksena on sähkökulutuksen kasvu. Mitä on sitten tehtävissä, kun itse lähden kaupungistumiskehityksen vastapainoksi muuttamaan kesäksi korpeen ja pistän sielläkin jääkaapit, pakastimet ja sadepäivinä jopa telkun hurisemaan? Kaupunkiasunnon jääkaappia ja pakastinta ei tietenkään voi kytkeä pois päältä – mitä uudet pakastemansikat siihen sanoisivat? Mökin maakellarikaan ei pidä jäätelötötteröitä oikein syömäkelpoisina. Kesä-maaseutu-asukkaana olen siis tuplasti kasvattamassa energian kulutusta. Sähkökatkosten varalle hankittu dieselaggregaatti ei paranna tätä lopputulemaa yhtään. 

Energyoutlookin teesit jatkuvat: Maailmassa 2,6 miljardia ihmistä kokkailee biomassaa polttaen. Suomessa puun sekä vähän eksoottisempien aineiden poltosta ruuan kypsyttämistarkoituksessa on monessa taloudessa päästy, hyvä näin. Mutta miten pitäisi sitten suhtautua puu- tai hiiligrillaukseen? Nuotion savu saa vaatteet haisemaan ja hyttyset vähäksi aikaa loitommalle. Mutta onko tämä riittävä syy kapinoida monen puhtaamman ruuanvalmistuksen kehitysohjelman ilosanomaa vastaan? 

Ja sitten siirryttiin iea:n dekkariosastolle: Fossiilisten polttoaineiden salakuljetus on suuri ongelma, erityisesti Lähi-Idässä ja Kaakkois-Aasiassa. Iranista salakuljetetaan naapurimaihin jopa 10 miljoonaa litraa polttoaineita päivässä. Se on muuten yli 300 isoa säiliöautoa/päivä – melkoisen taitavat salakuljettajat! Hintaero Iranin dieselistä (0,12$/litra) Pakistanin huoltamomittariin (1,2$/litra) onkin merkittävä. Olisiko meillä viimeisellä Sveton matkalla se ylimääräinen 5 litran kannu voinut jättää täyttämättä? Olisiko maailma lähempänä pelastumista, jos maksaisimme näistäkin polttoaineista kiltisti veromme Suomeen? Ainakin halvan energian tuoma kulutuksen kasvu - ”turha” kesäautoilu – olisi vähemmän houkutteleva. 

Kaksi positiivista asiaa löydän toki myös omasta kesäisestä energiakäyttäytymisestä. Kotimainen kala on tunnetusti hiilijalanjäljen osalta varsin suotava ruoka, varsinkin itse ongittuna. Kun siirryn muurikkapannun puulämmityksestä vielä kaasugrilliin, maailma ei ehkä pelastu saman tien. Mutta ainakin ahvenfileiden kypsyminen on helpommin ennakoitavissa kuin maailman energiankulutus vuonna 2035. 

Hyvää kesää kaikille, 
markus lankinen