Kaupungin joustavuus avitti Laitexin ison laajennuksen toteuttamista  

 Projekti- ja teknologiayritys Laitex laajentaa ja uudistaa Lappeenrannan konepajojaan kaikkiaan puolellatoista miljoonalla eurolla ja 1 000 neliömetrillä, josta kokoonpano- ja varastonlaajennus on noin 800 neliömetriä. Toimitusjohtaja Lasse Kurronen on tyytyväinen kaupungin tontti- ja lupapalveluihin: aikataulusta ei ole tarvinnut tinkiä päivääkään.  

Laajentaminen tuli ajankohtaiseksi, kun yrityksen tilauskirjat täyttyivät ennätyssuurista tilauksista.  
- Viime vuosi oli meille ennätyksellisen hyvä ja laskimme, että nyt on juuri oikea hetki toteuttaa suunnitteilla olleet uudistukset ja laajennukset, toimitusjohtaja Lasse Kurronen Laitexista kertoo. 

- Tarkoitus on laajentaa Lauritsalan kaupunginosassa olevan konepajan kokoonpano- ja varastotiloja yhteensä tuhannella neliöllä. 

Rakenteilla on myös uusi pintakäsittelyhalli Lauritsalaan. 

Yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden kanssa  

Laajennussuunnitelmien hahmottuessa Kurronen otti yhteyttä Lappeenrannan kaupunkiin. Hän tarvitsi neuvoja niin tontin löytämiseen kuin lupien saamiseenkin. Ensin isompaa tonttia etsittiin muualta Lappeenrannasta ja kaupungin maaomaisuuden hallinta esitteli yritykselle monia vapaana olevia yritystontteja. Pian mukaan otettiin myös kaavoitus. 

- Keskustelimme yhdessä asiakkaan ja kaavoituksen kanssa siitä, voisiko toimintaa sittenkin laajentaa Laitexin nykyisellä tontilla Lapveden teollisuusalueella, kertoo kaupungingeodeetti Riitta Ruutiainen

- Laajentaminen eli lisärakentaminen olemassa olevalla tontilla edellytti lisäpysäköintipaikan etsintää.   

Lisätilaa löytyikin viereiseltä sähkölinjalta, eli Fingrid Oyj ja Lappeenrannan Energian suurjännitelinjan alta, jonka kaupunki omistaa. Maaomaisuuden hallinta haki molemmilta sähköyhtiöiltä risteämälausunnot ja luvat pysäköintialueen rakentamisesta linjojen alle. Lisäksi asemakaavasta poikkeaminen vaati poikkeamisluvan alueen muuttuvan maankäytön mahdollistamiseksi.  

- Poikkeamisluvan valmistelu ja käsittely sujui jouhevasti ja hakija pääsi ripeästi etenemään rakennusluvan hakemiseen ja edelleen itse rakentamiseen, summaa kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä.  

Laitexin käyttämät suunnittelijat hakivat rakennuslupaa kaupungilta ja prosessi eteni rakennusvalvoja Päivi Salmisen mukaan normaalisti. 
- Hankkeeseen ryhtyvä oli heti alussa valinnut rakennusalan ammattilaiset hoitamaan asiaa ja näin hanke eteni mallikkaasti maaliin. 

Toimijan kannalta on tärkeätä, että lupaprosessi sujuu vaivattomasti ja nopeasti.  

- Hyvällä suunnittelulla ja yhteistyöllä tämä toteutuikin ja rakennustyöt on nyt jo aloitettu kohteissa, summaa kaupunginarkkitehti Pimiä.  

Kaupunki toimi ripeästi  

Laitex on toiminut Lappeenrannassa perustamisestaan, eli vuodesta 1986 lähtien. Vaikka asiakkaat sijaitsevat ympäri maailmaa, yritys kokee olevansa vahvasti eteläkarjalainen. Toimitusjohtaja Lasse Kurronen on iloinen siitä, että kaupunki tukee yrittäjyyttä sen eri vaiheissa. Laajenemiseen tarvittavat asiat hoidettiin nopeasti ja rakentavasti. 

- Koimme, että kaupungin työntekijät tekivät parhaansa sen eteen, että projekti sujuisi mutkattomasti. 

Kurronen arvostaa kaupungin vihreää strategiaa, joka tarjoaa myös Laitexille uusia mahdollisuuksia ja osaamista.  

- LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu ovat meille tärkeitä kumppaneita niin tutkimuksen ja tuotekehityksen kuin työvoimankin suhteen Kurronen sanoo. 

- Olemme jo palkanneet uusia osaajia tänä vuonna ja suurten tilausten ja paranevat tuotantoinfrastruktuurin ansiosta voimme palkata vielä lisääkin työvoimaa tänä vuonna.  

 

 

Tilaa uutiskirje

Vinkkaamme Wirman kuukausittain ilmestyvässä uutiskirjeessä Lappeenrannan seudun hyödyllisistä koulutuksista, tapahtumista ja muista ajankohtaisista teemoista.

Tutustu Lappeenrannan kaupungin Wirma yrityspalveluiden tieto- ja rekisteriselosteeseen tästä ja evästekäytäntöihin tästä.