Korona lopetti matkatoimisto- yrittäjän työt kokonaan – Business Finland tuli apuun

TravelHitin toimitusjohtaja Svetlana Gråhn odottaa, että raja aukeaisi. Kun koronapandemia alkoi vajaa kaksi vuotta sitten ja Venäjän raja meni kiinni, loppuivat yrityksen työt ja sitä kautta tulot kuin seinään. Pitkän linjan yrittäjää löytää tilanteesta myös hyviä puolia ja uskoo parempaan tulevaisuuteen.

- Yritykseni TravelHit täytti tänä vuonna 10 vuotta, kertoo Svetlana Gråhn.

- Olemme erikoistuneet viisumeitten hankkimisen lisäksi Koiviston saarille ja Karjalan kannakselle kohdistuviin matkoihin.

Gråhn kokee, että pienenä toimijana hänen on järkevää erottautua muiden matkatoimistojen tarjonnasta ja siksi hän on keskittynyt räätälöityihin matkoihin kotimaansa Venäjän suuntaan, jonka hän tuntee hyvin. Gråhn on aina itse mukana järjestämillään matkoilla tarkastamassa, että kaikki varmasti sujuu hyvin.

- Rajavyöhykkeille mentäessä on otettava huomioon sellaisia seikkoja, joita tavallisilla retkillä ei tule ajatelleeksi, Gråhn sanoo.

- Ja koska Koivisto on saari, tarvitaan venematkaan tietenkin varma ja turvallinen toimija.

Wirma yrityspalvelut auttoi pahimman yli 

Ennen kuin koronapandemia iski, TravelHiitilla oli paljon pitkälle edenneitä suunnitelmia niin kulttuurivierailuista Pietariin kuin Karjalan matkojen ulottamisesta Seiskarin saarelle. Keväällä 2020 koronapandemia sekoitti maailman ja yrityksen suunnitelmat.

- Poikani Yan Mityukevich, joka on yrityksen toinen omistaja, selvitti, kuinka voi saada yritykselle apua yritykselle hätätilanteessa, johon se oli joutunut rajan sulkemisen jälkeen, Gråhn kertoo.

- Hän laittoi hakemuksen liiketoiminnan kehittämiseen Business Finlandille melkein heti, kun haku avautui yrityksille.

Business Finlandilta tuli positiivinen päätös ja koska Gråhn tunsi jo ennestään Wirma yrityspalvelut, hän otti yhteyttä tuttavaansa Eeva Pihlajaniemeen.

- Valtiokonttori avasi tuolloin silloin kustannustukihaun ensimmäistä kierrosta ja Eeva Pihlajaniemi auttoi kustannustukihakemuksen täyttämisessä ja myös Business Finlandin projektin toteuttamisessa, Gråhn muistelee.

- Tapasimme usein ja tarvittaessa hän soitti Valtiokonttoriin ja Business Finlandiin sekä neuvoi monissa asioissa. En tiedä, kuinka olisin selvinnyt ilman Wirman apua, Gråhn miettii.

- Tiedän, että voin tulevaisuudessakin kääntyä yritysneuvojan puoleen, mikäli eteen tulee vaikeita asioita.

Yan laittoi ELY-keskukseen hakemuksia yritysanalyysia ja -kehittämistä koskien. Sekin osoittautui todella hyväksi asiaksi, sillä yritys sai kolme päivää arvokasta konsultointia ammattilaiselta melkein ilmaiseksi. TravelHiit otti myös Danske Bankista yrityslainaa, jotta toiminnan pysähtymisen vuoksi maksamatta jääneet laskut saatiin hoidettua.

Gråhn odottaa kovasti, että matkustaminen taas muuttuu helpommaksi, koska TravelHitillä on jo valmis kehityssuunnitelma olemassa. Myös toistaiseksi tyhjänä oleva liiketila Lappeenrannan kauppahallin vieressä on valmiina parempi aikoja varten. 

Uusia suunnitelmia  

Gråhnin tie suomalaiseksi matkatoimistoyrittäjäksi on ollut aikamoinen matka. Hän syntyi Uralilla, josta tuli Leningradiin opiskelemaan. Jos silloin suomen kieli kiinnosti.

- Suoritin suomen kielen kursseja, hän kertoo.

- Myöhemmin elämä johdatti minut Viipuriin, jossa olin töissä Druzhba- ja Viipuri-hotelleissa ja järjestin majoituksia ja tekemistä suomalaisille ryhmille. Suomen kieli kehittyi entisestään.

Reilu 10 vuotta sitten Gråhn päätti muuttaa Suomeen ja Lappeenrantaan. Hyvin pian sen jälkeen syntyi ajatus omasta matkatoimistosta, eikä päätös kaduta tippaakaan.

- Pidän suomalaisesta mentaliteetista ja luonnosta, hän sanoo.

- Nyt kun töissä on ollut hiljaista, olen tehnyt omia matkoja ympäri Suomeen perheen kanssa ja nauttinut elämästä. Kun ajat muuttuvat, olen taas täynnä tarmoa palvelemaan asiakkaita.

Gråhn odottaa innokkaana muun muassa joululaulutilaisuuksia Koiviston uusitussa kirkossa, ne ehtivät saavuttaa suuren suosion ennen pandemiaa. Hän on malttamaton myös kokeilemaan uusia ideoita.

- Haluaisin järjestää muun muassa junamatkoja Moskovasta Vladivostokiin siten, että matkalla opeteltaisiin venäjää, hän sanoo.

- Siinä opintoihin yhdistyisi käytännön harjoittelu ja matkakin menisi mukavammin.

Toinen haave on kulttuurimatkat Pietariin, joihin voisi myös yhdistää viikon kielikurssin.

- Parin sadan kilometrin päässä on tarjolla maailmanluokan kulttuuria! Tarvitsee vain mennä ja osallistua!

 

Tilaa uutiskirje

Vinkkaamme Wirman kuukausittain ilmestyvässä uutiskirjeessä Lappeenrannan seudun hyödyllisistä koulutuksista, tapahtumista ja muista ajankohtaisista teemoista.

Tutustu Lappeenrannan kaupungin Wirma yrityspalveluiden tieto- ja rekisteriselosteeseen tästä ja evästekäytäntöihin tästä.